Aluehallintaviraston 31.1.2024 julkaiseman uuden ohjeistuksen kvartsipölylle altistavassa työssä
tulee käyttää H-pölyluokan kohdepoistoimuria tai muuta riittävällä suodatuskyvyllä varustettua
kohdepoistolaitteistoa, joka on tarkoitettu syöpävaarallisten pölyjen käsittelyyn. Aikaisemmin
vaatimuksena oli M-luokan laitteisto. Tätä koskeva tiedote löytyy alla olevasta linkistä:
https://tyosuojelu.fi/-/syopavaarallisen-kvartsipolyn
torjunnan-valvontakriteerit-muuttuvat
Kvartsipölyn torjunta on merkittävä työturvallisuusnäkökohta
Kvartsipöly luokiteltiin vuonna 2020 syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Kvartsipöly on erittäin
hienojakeista, mikä omalta osaltaan asettaa tiukat vaatimukset sen torjunnalle. Hienojakeisen
asbestipölyn tavoin kvartsipöly pääsee etenemään ihmisen hengityselimistössä, joten sille
altistumista tulisi kaikin tavoin välttää. Pitkäaikaisessa altistumisessa kvartsipölyn on todettu
aiheuttavaan keuhkosyöpää ja silikoosia, eli kivipölykeuhkoa. Työturvallisuusviranomaiset viime
vuosina kiinnittäneet erityistä huomiota kvartsipölyn hallintaan ammattirakentamisessa.
Kvartsipölyä syntyy aina kun betonia tai kiveä sahataan, hiotaan tai porataan. Se onkin erittäin
yleinen likatyyppi rakentamisessa, pöly, jota monissa työvaiheessa on mahdotonta välttää.
Mikäli pöly saadaan poistettua heti sen syntylähteellä, niin se ei pääse leijailemaan ympäristöön
tai kulkeutumaan jalkineiden mukana muualle kiinteistöön. Tämän vuoksi asianmukaiset ja helposti
saatavilla olevat kohdepoistolaitteet ovat pölyntorjunnassa avainasemassa.
Onko H-pölyluokka nyt ehdoton vaatimus kaikessa ammattirakentamisessa?
Ajankohtaisimmat kysymykset ovat:
1) Voiko M-luokan imureita enää käyttää?
2) Onko uudessa määräyksessä joku siirtymäaika?
Aluehallintavirastosta saamamme tiedon mukaan työsuojelutarkastajat valvovat rakennustöitä
samaan tapaan kuin ennenkin. Mikäli työvaiheessa ei käsitellä kvartsipölyä, voi siinä käyttää vanhaan
tapaan M-pölyluokan imuria. Kvartsipölylle altistavissa töissä tulee käyttää H-pölyluokan laitteistoa.
Mikäli työmaalla on edelleen käytössä vanhan ohjeistuksen mukainen, M-pölyluokan laitteisto,
annetaan työnantajalle asiaa koskeva toimintaohje. Se on käytännössä kehotus laitteiston
vaihtamiseen, mutta kuitenkin vähäinen puute, jonka korjaamista ei välittömästi vaadita tai valvota
erillisellä tarkastus käynnillä. Näin toimitaan kuluvan vuoden 2024 loppuun saakka. Eli käytössä on
eräänlainen siirtymäaika, vaikka sitä ei uuteen ohjeistukseen olekaan näin merkitty.
Kuinka pölyluokka määräytyy ja miten ne eroavat Hepa-luokituksesta?
Rakennustyöhön suunniteltujen märkä-kuivaimureiden pölyluokka, Low (L), Medium (M), High (H)
kertoo sen, minkä tyyppistä pölyä laite on suunniteltu turvallisesti käsittelemään. Poistoilman
suodattimen suodatustaso on tässä avainasemassa, mutta on syytä muistaa, että imurin pölyluokkaa
ei voi korottaa pelkällä suodattimen vaihdolla. Sertifioinnissa katselmoidaan koko imuri varusteineen
aina rakenteen tiiviydestä pölypussien käsittelyyn ja suodattimen kiinnitykseen. Vertailuna on syytä
huomioida pölyimureissa käytetty HEPA-luokitus ja sen kriteerit. Se kattaa ainoastaan poistoilman
suodattimen, joten HEPA-13 tai -14 -luokitellun imurin saa tehtyä tehdä suodattimen vaihdolla.