Yritys

Palveleva sähkö- ja konetalo, johon voit luottaa

Nykyinen Huoltosähkö on saanut alkunsa kun Teollisuushuolto Nurminen Oy ja Halikon Huoltosähkö Oy yhdistivät voimansa vuoden 2022 alussa. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa, Säkylässä, ja Salossa, joista käsin toimimme Etelä- ja Länsi-Suomen alueella. Työllistämme tällä hetkellä 15 alan huippuosaajaa.

Teollisuushuolto Nurmisen toiminta alkoi Säkylässä vuonna 2009 teollisuuden koneiden ja laitteiden kunnossapidosta, joka on edelleen tärkeä osa toimintaamme. Myöhemmin toimintaa laajennettiin Turkuun, ja Saloon nimen muuttuessa Huoltosähkö Oy:ksi. Halikon Huoltosähkö perustettiin vuonna 1992 Halikon Sähkön huolto-osaston työntekijöiden jatkettua loppunutta huoltotoimintaa Halikossa. Myöhemmin mukaan on tullut mm. sähköasennusta ja konemyyntiä. Toimimme edelleen samassa osoitteessa Halikon Sähkökujalla, joissa toiminta on 90-luvulla alkanut.

Meillä on yhteensä pitkälti yli sadan vuoden kokemus erilaisten koneiden myynnistä ja huollosta. Tarjoamme kattavaa kokonaispalvelua teollisuudelle, oman alansa ammattilaisille, kaupalle ja kotitalouksille. Palveluitamme ovat mm:

  • Sähköasennukset, sähkökoneiden korjaukset ja huollon
  • Teollisuusnosturit, huollot ja tarkastukset
  • Työstökoneiden huollot ja tarvikkeet
  • Sähköurakoinnit
  • Sähkömoottorit ja -käämitykset
  • Kompressorit
  • Kärcher-painepesurit, lattianhoitokoneet ja höyrypuhdistimet
  • Hitsaus- ja sähkökoneet
  • Jätevesipumppaamohuollot
  • Lämpöpumput ja jäähdytyslaitteet
  • Aurinkoenergia- sekä valvontalaitteet

Tutustu palveluihimme tarkemmin tai ota yhteyttä!